Naisten MX-liiga 2010 avaus 15.5. Mäntyharju

Naisten MXD-luokan MX-liigan avaus ajettiin Mäntyharjulla 15.5.2010 kesäisissä merkeissä. Aurinko paistoi koko kilpailupäivän ja lämmintä riitti.

Naiset ajoivat harjoitukset ensimmäisenä, jolloin rata oli vielä sileä. Ensimmäiseen erään rata olikin sitten muuttunut MXB ja MXj luokkien jäljiltä jo pattisemmaksi, eikä rata toiseen erään ainakaan yhtään tasaantunut. Varmasti jokainen sai valutettua hikeä erien aikana.

Ennen toista erää lähtökarsinassa levisikin jo sana, että erän jälkeen kaikki uimaan viereiseen järveen ja niinhän sitä sitten mentiin! Mikäs sen hienompaa kuin lopettaa ajot virkistävään pulahdukseen viileään veteen.

Tästä sarja jatkuu 12.6.2010 Jämsässä. Sitä ennen ajetaan tosin MXD-luokkaa kansallisena kilpailuna Mikkelissä 30.5.2010.

-Marita

Kuva Silja Lukkari

KELTANOKAN  KISAKOKEMUKSIA, MXD MÄNTYHARJU 15.5.

Tässä sitä ollaan: kieli kuivana, selkä märkänä ja naama punasena huohottamassa.  Eikä siinä mitään mutta kun olen vasta radalle menossa!

Kaikki alkoi jostain ihmeellisestä välähdyksestä, että josko sitä muka minäkin lähtisin MXD:hen ajamaan. Nyqvistin Maritan neuvoilla ja kannustavalla sähköpostituksella nimeni sitten kisojen lähtölistalta Mäntyharjulla 15.5. löytyi. Kiitos Marita!

Viikko ennen tulevaa kisaa oli kaamea. Olin kaatua mätkähtänyt kunnolla parisen viikkoa aikaisemmin ja alitajunta ei sallinut kurva-ajoa ollenkaan. Kaduinkin moneen kertaan kisaan ilmoittautumista ja olin varma, että nolaan itseni täydellisesti. Sitkeällä ajamisella se uskallus jollain lailla palautui ja itseluottamus vähän korjaantui. Lisäksi ajattelin, etten ole kenellekään mitään todistamassa vaan nyt lähinnä itseäni vastaan kisaamassa. Meni miten meni jo osallistuminen on voitto.

Ja niin la 15.5 klo 5.30. herätyskello pärähti ja eiku liikkeelle.  Olo oli jopa ihmeellisen rauhallinen. Ratakin löytyi helposti ja olihan se erilaista, ajaa sinne varikolle eikä katsomoparkkiin. Pyörä alas ja viereen parkkeeratuilta neuvoja kysellen katsastukseen ja ilmoittautumaan, kouraan transponderi (nro 13, kiva…). Niin ja sai junnukin omaan polkupyöräänsä ok-merkinnän J

Aikaa ei paljoa ollut kun jo oli meidän starttiharkat ja harjoitus. Hyvänen aika, täällähän lennetään, hyppyreitä on… monta! Alku oli varovaista mutta kun ei se meno upottavassa hiekassa ilman kaasua luonnistu niin pakkohan se oli alkaa kahvaa kääntää ja siitä se pikkuhiljaa lähti. Pääsin jopa kaatumatta harjoitukset läpi tosin varikkoporttia en sit löytänytkään mutta pääsihän sitä siitäkin, ratavarikon kautta nauhan alta luikahtamaan.

Lepohetki, joka käytännössä oli kellon jatkuvaa kurkkimista, et joko, joko, laitanko vermeet takas niskaan. Ja sitten tositoimiin, 1. startti. Nyt sentään tajusin ottaa vesipullon mukaan lähtökarsinaan asti. Lähtökarsinasta osotettiin oma paikka (niin, se 13…). Järjestäjät oli lepposia ja kannustavia neuvoja tuli taas kun ensikertalainen kerroin olevani. Ja sitten, puomille.

Lähtö oli tietty ihan outoa. Olinhan startteja harjoitellut mutta ilman 18 muuta pyörää ympärillä! 15, 5 ja puomi alas. Keskijoukoissa pääsin matkaan mutta sitten kokemattomuus pakotti jättäytymään suosiolla joukon peräpäähän. Ajo meni omien taitojen mukaan hyppyjä myöten. Mutta turha tässä nyt on alkaa kaatuilemaan ja paikkoja ja koneita särkemään ihan tyhmyyttään. Ilmassa kävin sentään minäkin. Marita ja muut tekijänaiset ohitti minut kierroksilla mutta sehän ei menoa haitannut. Mitä nyt ne musat hetken kypärässä ropisi… Jotkut paksut hiekkapatjat teetti välillä ylimääräisiä kuvioita mutta pystyssä maaliin asti, sijalla 16. Jes, eka startti takana, adrenaliini virtaa!

Etukäteen lyhyeltä tuntunut 10 min erä oli kyllä ihan tarpeeksi!! Ekassa erässä en ehtinyt kuin yhden kierroksen eräajan lisäksi ja vaikkei sitä ajaessa huomannutkaan niin maalissa kyllä, että kuuma on ja saisko vettä pliiiiis.

Taas odottelua ja kellon kyttäystä vaikka hetken jo ihan osasi rauhoittua lehteäkin lukemaan. Toisten ajoa ei hermo antanut myöten käydä katsomassa. Sen verran jännitystä oli, että ei osannut autolta (varikon perukoilta) irrottautua.

Toinen erä. Otin paikan enempi reunasta. Startti ok mutta sitten alkoi kiemurtamaan ja oli taas pakko himmailla ja ensimmäisen (ja ainoan) kerran oli pölyä niin, että oli pakko pysähtyä. Onneksi tuuli niin, että pöly häipyi hetkessä. Nyt alkoi jo hypytkin parantua ja homma muutenkin tuntua paremmalta. Ehdin jopa ajaa ajan lisäksi 2 kierrosta mutta lopussa tuli ehkä liikaakin varottua kun oli hinku päästä maaliin kaatumatta. Niinpä vielä ihan viime mutkissa kaksi kuskia painuikin ohi. Mutta sijoitus 13 (13 ei ookaan huono nro ollenkaan!) oli toden totta yli kaikkien odotusten. Ilmeisesti myös junnun mielestä, joka huuteli radalta palattuani, hyvä äiti, ajoit hienosti, kymmenen pistettä!

Ja kymmenen pistettä annan minäkin tälle touhulle. Ja kaikenhan kruunasi ”akkaporukalla” uiminen ajon jälkeen! Se kuvastaneekin hyvin homman henkeä. Minäkin ensikertalainen tunsin heti olevani yksi porukasta vaikkei nimet ja naamat vielä tuttuja olekaan. Suhtautuminen niin muiden ajajien (myös muiden kuin MXD), huoltojoukkojen ja järjestäjien puolelta oli tosi kannustavaa, auttavaa ja innostavaa.

Ilmoittautuminen seuraavaan kisaan on tehty.

Ja hei, jos joku miettii, rohkenisko mukaan niin kyllä! Jos minä melko vähäisellä kokemuksella ja isommilla ikävuosilla…voin aloittaa tämmöisen harrastuksen niin kyllä kuka tahansa. Ja sijotuksista viis (vaikka se kisahenki ajaessa syttyykin), mukana olo on hauskaa!

t. Anu, nro 60