Kuusi hikistä päivää Figueira Da Fozissa, 2009

Matka kohti suurta haastetta ja tavoitetta alkoi maanantaina 5.10.-09 klo 12:05 Helsinki Vantaan lentokentältä. Nimittäin matka kohti Six Days Enduroa Portugaliin. Matkaan lähdettiin hyvillä mielin, mutta samalla hieman epätietoisena siitä, mitä paikan päällä odottaa. Tämä kun oli ensimmäinen koitos etelä Euroopan puolella. Mielessä siinti isot mäet, vuoristot ja louhikot, joista meille oli kerrottu etukäteen.

Portugalin maalle saavuimme maanantai illasta klo 18:40. Kentällä odottelimme että moottoriliiton matkalaiset saapuivat myös paikan päälle ja sitten alkoi matka Lissabonista kohti kilpailu kaupunkia, Figueira Da Fozia. Figueirassa olimme puolilta öin ja n. klo 1:30 pääsimme nukkumaan.

Tiistaina aloitimme aamusta purkamaan pyöriä vanerilaatikoista ja kokoamaan niitä ajokuntoon. Kuljetusta varten pyörästä piti purkaa eturengas, lokari ja tanko irti, jotta se mahtui annettuihin mittoihin laatikkoon. Samalla laatikkoon sai myös tungettua kaikki omat ajovarusteet ja varaosat. Hyvä sinänsä, koska nyt kaikki omat tavarat sai ladottua yhteen ja samaan paikkaan.

Kilpailua edeltävällä viikolla treenasimme vielä renkaan vaihtoa; ihan vain kertauksen vuoksi. Kävimme testaamassa pyöriä; ensin testiradalla, missä yksi kierros kesti reilun minuutin ja mikä oli tuhannen patilla; ja sitten paikallisella rossiradalla, missä sai jo jonkinlaisen kuvan pyörän toimivuudesta. Hieman kaasarin säätöjä muuttamalla pyörä toimi ihan ok.
Muuten viikko meni pätkiä kävellessä ja paria siirtymillä olevaa mäkeä ihmetellessä. Siinä kävi jo mielessä, että mitenköhän noista selviää, kun Suomessa ei vastaavia reiteillä ole.

Perjantaina oli suomalaisten vuoro kävellä katsastukseen. Ensin paperikatsastukseen, missä katsottiin lisenssi, ajokortti ja pyöränpaperit, sekä kuljettajat merkattiin punaisilla rannekkeilla. Tästä pari tuntia eteenpäin oli sitten pyörien katsastus. Pyörien katsastuksessa kiinnitettiin huomio hieman eri asioihin kuin Suomessa. Tärkeintä oli, että rekisterikilpi ei ole yhtään isompi, kuin sille oleva jatke takalokarissa ja että tangossa on pehmuste. Jarrut, kahvatuppien ehjyys, kahvojen päissä olevat pallot ja jalkatappien kääntyvyys, joita Suomessa tarkastellaan, eivät kiinnostaneet yhtään. Äänet mitattiin, mutta nekin omalta kohdaltani 1500 kierrosta matalammilla kierroksilla kuin koti Suomessa, joten eipä tehnyt siinäkään tiukkaa päästä läpi. Luulin, että tuolla syyni olisi huomattavasi tiukempi, mutta eipä ollut.

Lauantaina vuorossa oli viralliset maajoukkueiden kuvaukset ja avajaismarssi. Näitä ennen käytiin kuitenkin vielä kävelemässä pätkiä.

Sunnuntaina olikin sitten tavaroiden merkkausta ja jakoa huoltopisteisiin, sekä muiden asioiden tarkastelua tulevaa viikkoa varten.

Ja sitten siihen pääasiaan, eli itse kilpailuun ja ajamiseen.

Maanantaina startattiin n. klo 9:00 liikkeelle. Ensimmäisenä oli tiesiirtymä kohti ensimmäistä huoltoa. Huollossa tarkistettiin vielä kerran, että kaikki on pyörässä ja kuskissa on ok. Tämän jälkeen voisi sanoa ensimmäisen päivän alkaneen.
Päivän pari pätkää olivat hiekalla ja yksi pätkä pusikoisessa rinteessä. Hiekkapätkät olivat itselleni mieleen, mutta rinne pätkällä olin aika hukassa. Suomessa kun ei tuollaisia pääse treenaamaan. Siirtymät olivat pääasiassa helpohkoja. Haastetta toi syvät vesiurat ja pari mäkeä ennen rinnepätkää. Rinnepätkää edeltävällä siirtymällä tein heti ekalla kierroksella maaperätutkimuksen ja totesin, että kovaa ja pölyistä oli. Pölyn keskellä osuin johonkin vesiuraan, josta sitten kaaduin sillä seuraamuksella, että pyörä kaatui suoraan polven päälle ja polvessa tuntui samantien vihlontaa. Hetken mietin, että mitenköhän matka tästä jatkuu, kun jalka ei kestänyt kunnolla astua päälle. Hetken itseäni keräillen päätin kuitenkin jatkaa. Loppu päivää kohden kipu ja ontuminen kuitenkin helpottivat. Myös kyynärpää sai kipeetä, kun kyynärpääsuoja antoi periksi ja liukui olkavarteen. Tästä sitten vain jatkamaan sisulla loppu viikkoa kohden. Polvituettuna ja kyynärpää teipattuna. Muuten päivästä jäi ihan kiva fiilis, vaikka ainahan ehjänä ja terveenä olisi kivempi jatkaa matkaa. Varsinkin kun itsellä tuntui suomalaisleirissä kiertänyt flunssakin iskevän päälle.

Tiistai alkoi kolotusten sekaisin tunnelmin, mutta kisassa mukana silti. Eka kierros meni kivasti ja aikataulussakin pysyin. Toisen kierroksen ekan pätkän jälkeen alkoi sitten onni potkia päähän. Pätkän jälkeiselle siirtymälle lähdettäessä huomasin, että kytkin luistaa. Onneksi muistelin, että kyseisellä siirtymällä ei ole pahempia mäkiä ja päätin yrittää päästä seuraavaan huoltoon asti. Keskeyttämään kun ei sinne asti lähdetä, eli päätin taistella loppun asti. Tuli mitä tuli. Kerran sain yhdessä pienessä nousussa jonkun kaverin huudot niskaani, kun oli hieman edessä. Mutta minkäs teet, kun kytkin luistaa ja pyörä ei vain suostu eteenpäin menemään ilman työntämistä.
Huoltoon pääsin ja vieläpä olisin ehtinyt juuri omalla ajallani seuraavalle at:llekin. No, en kuitenkaan mennyt vaan aloitin kytkimen purkamisen. Huoltoporukat lähtivät tuomaan levyjä toisesta huollosta ja sillä välin otin kytkimen auki ja vanhat levyt pois. Pari levyä oli poikki ja tästä luistaminenkin varmaan johtui. Näin jälkikäteen ajateltuna, niin yhdessä vaiheessa siirtymällä kuului epämääräinen kolahdus ja kytkin meni silloin hetkeksi tunnottomaksi. Nähtävästikin silloin katkesi levyt.
No, ei muuta kuin uudet levyt sisään ja matka jatkui. AT:ta tuli 27min., mutta sillä oltiin vielä kilpailussa mukana. Harmitti tietysti sinänsä, että ilman kytkin remppaa, olisin selvinnyt tuosta päivästä ilman at-minuutteja. Tämän jälkeen toivoinkin vain, että loppu kisan kaikki toimisi ilman ongelmia ja saisi vain ajaa omaa ajoa.

Keskiviikkona startattiin uudelle reitille. Päivän kierrokseen kuului pari kovapohjaista pätkää ja yksi hieman pehmeämpi. Pätkät menivät ihan ok, mutta ykkös- ja kakkospätkien välisellä siirtymällä ajettu loputon hiekkapatikko alkoi vaatia verojaan toisella kierroksella. Kuplavolkkarin kokoiset patit imaisivat hyvin pyörän, jos vauhti putosi liikaa. Erään kuljettajan mittarin mukaan patikkoa oli "vain" 22 kilometriä. Eipä siis ihme, että Kilometrien mittainen patikko imi mehut yli 30 asteen helteessä. Tämän jälkeinen kovapohjainen ja mäkisempi siirtymä oli mukavaa ajettavaa. Saattoipa tuo johtua siitäkin, että Suomessa ei pääse näin hienoihin maastoihin ajamaan, tai kun niitä ei edes ole täällä pohjolassa. Mäet olivat Suomen mittakaavassa jyrkkiä ja pitkiäkin, mutta niissä oli tosi hyvä pito. Enemmän oli korvavälistä kiinni, että uskaltaako sinne ajaa ja riitääkö luotto siihen, että pitoa on. Toisinaan vauhti saattoi miltei loppua jossain kohtaa mäkeä, mutta pidolla sieltä sai ryömitettyä pyörän ylös. Nopealla kaasun avauksella taas saattoi keulia vain itsensä ympäri. Jälkimmäistä ei tosin tullut kokeiltua. Tältä päivältä jäi mieleen myös kuivunut joenpohja, missä tuoksui eucalyptus. Sen suurempia murheita ei tänään ollut, mitä nyt toisinaan vaihdelaatikossa oli vain ykkös-vaihde, kerran pätkällä kaatuessani sain piikkejä käteeni, mitä sitten yritettiin huoltoporukoiden kanssa nyppiä irti ja kurkku kipeytyi entisestään. Ranteet alkoivat myös tänään muistuttelemaan olemassa olostaan, mutta siihenkin varauduin ottamalla tuet mukaan. Eli huomenna matkaan ranteet tuettuina. Illalla tuppasi äänikin jo häviämään, joten kotipuoleen tuli oltua vain tekstiviestein yhteydessä, kun totesimme puhelimessa, että turha yrittää puhua, kun ei ole enää ääntä millä puhua.

Torstai aamu alkoi maanantaita lukuun ottamatta hyvin fiiliksin, vaikka kurkku olikin todella kipeä. Kolotukset kropasta alkoivat muuten hellittämän ja paikat tottumaan kaikkeen rytkytykseen. Ranteet olivat nyt tuettuina ja kivut pysyivät niiden avustamina poissa. Päivä menikin kaikin puolin mukavasti ja nyt olikin ensimmäinen päivä, kun suurempia ongelmia ei ollut. Loppu huollossa oli takarenkaan, putsarin ja öljyjen vaihto. Takarenkaat vaihdoin tiistaina ja torstaina; eturenkaan keskiviikkona. Pehmeä hiekka ei syönyt renkaita niin paljon, että olisi joka päivä tarvinnut vaihtaa uutta alle. Toki olin siihen varautunut, että joka päivä saattaa joutua renkaan vaihtamaan.

Perjantai aamuna oli jo kiva kirjoitella 5-numero varikkolappuun, millä pääsi suljettuun varikkoon noutamaan pyörän ja työntämän sen kohti työskentelyaluetta ja lähtökoroketta. tämän päivän reitti oli todella nopeaa ja ainakaan oma kantti ei kestänyt ajaa tarpeeksi kovaa nopeilla poluilla ja peltoteillä. Myös reitillä seisova pöly haittasi näkyvyyttä ja kun olin jo kerran kaatunut rajusti vesiurista, en halunnut tätä toista kertaa kokea. Pätkän olivat ihan ok. Nyt vuorossa oli yksi kovapohjainen, yksi keskikova ja yksi pehmeä. Siirtymillä oli myös hauskoja tunneleita, mistä osa oli melko ahtaita ja osaan noustiin tehtyjen ojien pohjalta, ikään kuin askelma tai porras ylöspäin, jotta tunneliin pääsi. Tänään oli myös viimeisen kerran vuorossa rantapätkä aivan varikon ja keskustan tuntumassa.

Lauantai aamuna sai sitten palauttaa viimeisenkin varikolle pääsy lappusen. Vihdoinkin ne loppuivat ja siihen viimeiseen sai kirjailla numeron 6! Loppucrossiin ajoimme hiekkapatti siirtymää pitkin. Osa oli samaa kuin 3. ja 4. päivänä ja osa uutta. UUdet osuudet olivat onneksi jouheassa kunnossa, eikä niin patilla kuin jo aikasempina päivinä ajetut. Ensimmäiselle välille saimme tiedon, että on kiire. Niinpäin ajoin melko haipakkaa ja aikaa jäikin mukavasti 4minuuttia. Tästä sitten viimeinen taival loppucrossipaikalle.
Loppucross ajettiin kovapohjaisella, paljon portaita joka suuntaan olevalla radalla. Itselleni tuo oli myrkkyä ja polvi ei tykännyt kovalle putoamisista yhtään. Vihlontaa oli koko erän ajan puolen välin jälkeen nostelinkin jo jalkaa pois tapilta, kun tulin maahan. Yritin kyllä myös olla mahdollisimman paljon kiinni maan pinnassa, jotta iskuja ei tulisi. Rata olisi varmaan ollut ihan kiva, jos polvi vain olisi kestänyt iskuja.
Maaliin kuitenkin päästiin ja siihen sai olla tyytyväinen. Kilpailu oli kuitenkin ensimmäinen laatuaan ja noissa olosuhteissa ajettuina.

Illalla oli sitten palkintojenjako tilaisuus ja vapaamuotosita juhlintaa.

Sunnuntai aamuna alkoi tavaroiden vanerilaatikoihin ja konttiin pakkaaminen. Loppupäivä ja maanantaikin olivat vapaata. Niinpä kävimmekin tuolloin hieman kiertelemässä ja katselemassa paikallisia paikkoja.

Tiistaina alkoi sitten kotimatka klo 01:30 yöllä. Ajoimme ensin Lissaboniin, mistä matkamme jatkui lentokoneella Münchenin kautta koti Suomeen.

Näin on taas yksi tavoite saavutettu ja elämä jatkuu yhtä kokemusta rikkaampana. Yhtään ei kaduta, että moiseen tuli lähdettyä mukaan, vaikka muutaman kerran jonkin asteen epätoivo pääsikin iskemään.
Raskainta kisassa oli kuumuus, mihin ei ole itse tottunut. Ajaessa sitä ei vältämättä niinkään huomannut, tai ehtinyt ajattelemaan, mutta päivän päätteeksi huomasi, että olo oli kun olisi saunasta tullut. Kisa päivien jälkeinen jääkylmä kylpy hotellin ammeessa teki terää ja sen jälkeen sitä olikin kuin uusi ihminen. Tätä voin suositella muillekin.