10.10.2009 Karjalan kankailla, eli Kiteen cc kisa

Viisi naista kilpailivat harrasteluokan seassa. Maaliintulojärjestyksessä Hanna, Sirissa ja Tuija ovat  kisakonkareita ja ensikertaa kilpailussa mukana olivat Jenna ja Niina. Tässä kilpailijoiden kokemuksia ja yleikuvaus reitistä.

Yleiskuvaus reitistä:
Lähtösuoran virkaa toimitti kiitoradan vierus, sitten shikaanien läpi kapenevalle uralle. Ensimmäiset 30cm-1m korkeat hyppyrin kärjen malliset "hypäreet" tulivat eteen, joskin ruuhkassa niistä ei ollut syytä kovin railakkaalla kaasulla hypähdellä. Sitten reitillä hypättiin pehmeälle hiekkaosuudelle, jossa oli pari tiukka kurviakin, josta edelleen jälleen HYPÄTTIIN kovalle osuudelle ja seuraavaksi edessä olikin pari ihmepattia ja ajanottolinja. Reitti jatkui kovana ja suht vauhdikkaana, hypäreitä mahtui matkaan isoimpien vauhtien taltuttamiseksi. Sitten tultiinkin jo hakkuualueelle, pohja edelleen suhteellisen kovaa. Hakkuualueelta siirryttiin taas alkuosaa vastaavalle metsäosuudelle, jolta löytyi ensimmäiset renkaatkin. Paikka oli sen verran vauhdikas, etten itsekään ruvennut miltei pysähtymään vaan luikertelin kolmosella väleistä. Reitti jatkui vauhdikkaana ja nautittavana leveänä metsäbaanana seuraavalle vastaavalle vauhdikkaasti ohitettavalle rengasrakennelmalle, josta edelleen metsään ja kivojen alamäkihypäreiden kautta karkeampihiekkaiselle osuudelle. Seuraavaksi edessä olikin se suo-osuus, jolle järjestäjä oli ystävällisesti tuonut ilmeisesti kolme kuormaa kiviä ja yhden purua. Kiitos noiden ei osuus ainakaan aamun luokilla mennyt pohjattomaksi. Suo-osuus päättyi kahteen tukkiin, jotka olivat niin niljaisia, että itsekin jo kolmannen melkein-kaatumisen jälkeen kiersin kiltisti molemmat. Tästä päästiinkin MX-radalle, jossa pehmeää hiekkaa riitti. Hyppyrien nokat olivat onneksi kovia, yksi oli jäinen ja kostuikin koko kisan ajan lisää. Radan jälkeen poistuttiin taas metsään nautittavalle uralle hypäreineen ja jouhevine mutkineen ja samassa oltiinkin jo kohdassa jolle lähtösuoralta metsään tultiin. Aamun aikana kaikki hiekkaiset osuudet muuttuivat vähitellen pattisiksi, kovemmat osuudet teräville rei'ille. Reitti ei kuitenkaan kulunut vielä pahasti ja merkittävimmin vain yhdeltä ajolinjlta - valinnanvaraa siis riitti.
Tuija

 

Hanna 74:
Kiteen cross country oli superhieno kisa! Reitti miellytti kovasti ja muutenkin ajofiilis oli aamusta asti kohdillaan. Suurempia kommelluksia ei päivän aikana sattunut lukuunottamatta kahta pientä kömmähdystä.
Yhtenä ongelmana oli se, että juomarepun suulake hajosi ensimmäisillä kierroksilla ja jääkylmät vedet valui sitten päälle. Siitä ei muuta haittaa ollut kuin alaselän ja reisien totaali jäätyminen, mutta siitäkin selvittiin.. Juomaakaan en ehtinyt sitten hörpätä, mutta onneksi ilma oli viileä, eikä jano paisunut hirvittäviin mittoihin.. Toiseksi ongelmaksi voisi luetella sen, kun harrasteluokan kuski täräytti kylmästi kylkeen kisan alkukierroksilla. Aikaa tuohon konttailuun ei onneksi kauaa kulunut, sillä kiukku pisti riittävästi vauhtia liikkeisiin. Kaatumasaldo jäi siis harvinaisen vähäiseksi, kun yksi kerta riitti. =)
Kiteellä hauskaa oli myös se, että naiset ajoivat harrasteluokan kanssa samassa lähdössä. Yksinään ei siis tarvinut koskaan ajaa vaan aina ilmestyi joku edestä tai takaa. Se lisäsi kilpailutilanteen tuntua ja pakkohan niitä ukkoja oli päihittää niin monta kuin ikinä vain pystyi ;-) Myös katsojia oli löytänyt reitin varrelle, mikä antoi lisää potkua ajamiseen. Puhumattakaan niistä minihyppyreistä ja crossiradasta.. Kisanaan cross countryt ovat mielestäni todella hienoja ja siksi toivoisinkin niitä lisää. Kiteellä homma toimi ja palkinnot olivat suorastaan taivaalliset. Kiitos Kitee MC.

 

Sirissa 73:
Kiteen kisa tuli mukavana yllätyksenä, kun Sappee peruttiin.
Lähdin viimeisestä rivistä ja alku menikin ohitellessa ja katsellessa välillä pahankin näköisiä lippoja. Pidin reitistä kovasti. Tukit ja renkaat olivat helposti ylitettävissä ja myöskin kierrettävissä jos oli tungosta. Reitti pysyi hyvässä kunnossa lähes koko kisan ajan. Ainoa ongelmia tuottava paikka oli sellainen suo pätkä johon tuli syvää spooria, siinä joskus tuli vähän potkittua vauhtia lisää.. Crossirata oli todella hieno ja sitä olisi saanut vaikka olla enemmänkin. Ensikesänä ehdottomasti sinne treenaamaan.  Reitti oli kaikinpuolin nopeaa ja kevyttä, eniten hengästyinkin kun työnsin pyörää ratavarikolle, ja tietenkin kaatumisissa.
Kisan loppupuolella kaaduin muutaman kerran. Irtokivet olivat petollisia ja tuli varmasti komean näkösiä pannuja mutta onneksi ei sattunut mihinkään. Illalla löysin kyllä nyrkinkokoisa mustelmia selästä.. Ja olen itselleni kiitollinen kyynärsuojien käytöstä…
Hieno kisa ja erittäin hieno reitti!

Jenna 76:
Kisa oli elämäni ensimmäinen. Kilpailun aamuna jännitti, mietitytti ja vapisutti. Kovasti kysymyksiä pyöri mielessä ja moni asia huoletti. Lähtö läheni ja tunnelmakin alkoi rentoutua.
Ennen starttia kun konetta lämmitettiin, niin siinä vaiheessa tuli uskomattoman rento ja hyvä fiilis ;) Kaik huolet ja murheet katosi.

Lähdössä jäin takariviin, jotta rauhassa sai liikkeelle lähteä. Pyörä lähti ekalla polkaisulla käyntiin, vaihde tupaan ja menoksi. Muutamia pyöriä jopa ohittelin alkuruuhkassa. Ensimmäisen kierroksen ajo tuntui mahtavalle, reitti oli niin upea. Kisan edetessä sormista lähti tunto (ne puutuivat) ja ajo helpottui entisestään. Pehmeät suokohdat ja sinne muodostuneet spoorit meni hyvin, kertaakaan en jäänyt jumiin tai niissä kohdissa kaatunut. Extremetukit ja renkaat pääsi hyvin kiertämään, eli ne ei tuottaneet ongelmia .

Alussa sai ajella melko rauhassa mutta sitten alkoi tulemaan pyöriä kierroksella ohitte. Siihenkin kyllä nopeasti tottui eikä niistä enää välittänyt loppuvaiheessa. Kovasti mietin, että menenkö huilimaan jossain vaiheessa, mutta en mennyt! Koko kaksi tuntia silkkaa ajoa, puristusta ja repimistä ;)

Toiseksi viimeisellä kierroksella sattui pieni lipsahdus ja menin kumoon. Sain kuitenkin pyörän helposti pystyyn ja nelarini jopa lähti 4polkasulla käyntiin! (ihme ;) ) Viimeiselle kierrokselle lähtiessä olin VÄSYNYT ! Kuitenkin väänsin vaan kahvaa reilusti ja sitten NAPS! Noin 4km ennen maalia ilmeisesti irtokivestä lähti pyörä kirjoitttamaan, kuski sarvien yli, pää edeltä maahan, ilmat pihalle, aivotärähdys ja käsi murtui. Makasin maassa ja sattui. Pyöriä meni vasemmalta ja oikealta ohi ja kiviä lensi päälle. Onneksi paikalle juoksi poika, joka nosti pyörän ja minut pystyyn. (POJALLE SUURET KIITOKSET AVUSTA!) En oikein ollut tolkuissani ja käteen koski tosi pahasti. Aikani siinä hohhailin , kunnes pyysin poikaa polkemaan mopon käyntiin ja kiipesin kyytiin. Käsi täytyi asetella kaasun ympärille ja sitten matka jatkui. Pahimmat kivet, spoorit ja muta oli edessä. Niistä selvisin kunnialla tuossakin kunnossa ja hissukseen ajelin maalia kohti..

Kun maalipodiumin näin, olin pakahtua ILOSTA. Tuuletin, tuuletin ja tuuletin! Ajoin kun ajoinkin maaliin . Tippa meinasi tulla linssiin ilosta ja kivusta. Se oli MAHTAVAA! 

Reitti oli upea! Järjestelyt toimivat ja palkinnot olivat mahtavat. Kaatumisista huolimatta olin naisten luokan 4. Ajokokemusta minulla takana on 3kk, eli voitin itseni ja olen älyttömän tyytyväinen että jaksoin ajaa edes maaliin! Nyt on 5-6 viikkoa "aikaa" palautua kisasta käsi kipsissä. Tämä oli eka, muttei todellakaan viimeinen kilpailuni!

Tuija 245:
Tuntu pirun hyvälle ajaa kun pääsi AJAMAAN OIKEESTI miten pystyi/osasi/uskalsi, mitä parhainta "balsamia Himoksen haavoille". Nyt ei uhannutkaan tulla mitään lämpöhalvauksia/pyörrytystä/huimausta kahde-kymmenen minuutin makoiluista kyvyttömänä nousta siihen asti kunnes sai vettä paida alle puhumattakaan. Ei edes suuremmin harmittanu krampitkaan, vasemmassa pohkeessa välillä, välillä vasemmassa käsivarressa hauiksen kääntöpuolella ja jopa reidessä - magnesiumia kun en ole uskaltanut enää käyttää. Sormetkin meinasi eka kiekalla jäätyä, eipä ole ennen kesällä moista sattunutkaan. Vaan eipä se menoa liiemmin haitannut, eikä ainakaan mieltä hiertänyt.

Kisahan meni muuten hyvin paitsi se yksi pehmeä mössöhiekkaosuus ennen maalia ja toinen vastaava, eli rossirata. Keväällä Jämsän radalla oli muutama paikka sellaista, edellisen kerran vuosi sitä ennen ja siinä ne treenit moisessa sitten onkin. Ja sen kyllä huomasi, oli kyllä niin kamalan hirveen vaikeeta kun olla voi. Ja kun ei vauhti riittänyt niin ei jalkakaan yltänyt ja kellahtelin sitten niissä alvariinsa kumoon. Kaiken lisäksi olin kiristänyt takaiskaria aivan liikaa, vaimennuksia oli niin paljon että mössössä pyörä kulki suorana vasta aivan äärimmilleen käsien varassa taakse kurottaessani. Toisaalta se teki niistä nautittavista pienistä ja lukuisista hypäreistä reitillä vieläkin herkullisempia, missään ei tarvinnut nostaa kaasua pohjaamisen pelossa. Suolla/kivikossa lähdin tokavikalla kiekalla sysäämään ohi edellä rämpivästä miehestä sillä seurauksella, että olin siinä poikittain, kumossa, uudelleen, jumissa keskellä mutauria renkaat eri urissa ja aikaa meni minuuteissa, muuten en kaatunutkaan kuin kerran jäiseen sileään saveen.

Isoimmat ongelmat kisassa olivat oikeastaan ne työntämisosuudet. Onneksi yksi tuttu tuli auttamaan lähtöön työntämisessä, olisin muuten varmaan vieläkin siellä lentokentällä. Huollossa sain nippa nappa pyörän huoltopaikalle, kun se oli lähellä sisäänkäyntiä. Uloskäynnille työntäessä loppuikin sitten voimat puolimatkassa, pohje alkoi tarjoilla krampin oireita ja käsivarsi kramppasi. Vielä loppuhuipennukseksi oli se montun pohja, mutta sieltä ylös onneksi auttoi toimitsija. Seuraava kierros menikin sitten yli puoleen väliin toipuessa työntämisen rasituksesta, kunnes ohi tuli yksi aiempi kisailukumppani ja eihän niin voinut antaa käydä ;) Siis ei muuta kuin perään ja kuitti, jolloin huomasin myös elpyneeni riittävästi huoltokäynnistä.
Kiva kisa, kivasti suunniteltu reitti ja sopiva kuskimäärä tuolle reitille/leveydelle. Palkinnot uskomattomat ja tiedotus parhaasta päästä. Jo kisapaikalle tullessaan huomasi mm. opasteista, että paikkakunnalla on nuoruuden intoa tehdä ja touhuta.

 

Niina 78:
Se oli sitten lähtö ihkaensimmäisiin kisoihin. Jaiksis! Aamullahan oli vaikeuksia saada mitää aamupuuroja alas kurkusta, ku oli niin outo olo, ei reten jännittäny, mut tiiäthä sie. Noo, sit oltiinki jo onneks hyvissä ajoin Kiteellä, joskus puolen kahdeksan maissa. Siitä sit vaan ilmoittautuu ja katsastaa mopetia ja eiku viemään sitä riviin. Niinki kovasti ku olin ajatellut, että jään sinne takariviin, niin se kuuluisa herra kilpailuvietti käski viiä sen mopon siihe eturiviin, ku siellä nii väljää vielä oli siihe aikaan aamusta. Lähtöä jännitinki eniten, mutta sillä hetkellä ku haulikko pamahti, niin olin lähteny ku hauki kaislikosta ja ollu iha ensimmäisten joukossa siinä ekassa kurvissa. Näin kertoovat, en ite muista lähdöstä enkä ekasta kilsasta mitään! Varmaan niin adrenaliinin vallassa olin, mut hyvä fiilis lähdöstä jäi.

Eka kiekko menikin ihan mukavasti, olin kolmantena naisista. Ajoin aika vauhdikkaasti, mut kiekon lopulla sit vetäisin siinä maalialueen jarrupatti-nyppy-yhdistelmässä nurin ja tajusin, että oli menny oikeesti iha yliyrittämisen puolelle. Monet mutkatkin meinasivat mennä suoriksi ekalla kiekolla, ku oli iha liikaa vauhtia. Seuraavalla kiekolla olin vieläki kolmantena, mutta tuon kaatumisen ja tuon ahaa-elämyksen takia olin kyllä hidastanu vauhtiani jonkin verran. Sieltä sit pikkuhiljaa takana tulleet tytöt, Jenna ja Tuija, ajoikin miun ohi. Tuija meni menojaan, mut Jennan kanssa ajettiin noin kierros iha peräkkäin. Crossiradalla painelin sit Jennasta ohi ja jätätinki jonkin verran, mutta sit päästiinki sinne pehmeelle suo-osuudelle ja siellä vedin ne toiset pannut. Pyörä juuttui sinne huttuun kii ja Jenna veteli omia linjojaan ohi. Siitä sitten kun sain pyörän revittyä irti ja pääsin eteenpäin, oli menny kisasta 20min ja olin aivan varma, että en jaksa ajaa kahta tuntia, oli nimittäi syke niin huipussaan ja kädet ja jalat pyörän ylös kampeemisesta tohjona. Siitä se ajo kuitenkin sitten lähti sujumaan ja voimia alkoi löytyä lisää.

Pari ekaa kiekkoa yritin tiirailla sitä huoltoalueen kylttiä ja mietinkin kolmannella kiekolla, että miun on varmaa pakko pysähtyä ja kysyä joltai keltaliiviseltä, että mistä hitosta mie sinne pääsen. Onneks kuiteski kolmannen kiekon lopussa Aku tuli huitoo miut sinne alueelle ja sain otettuu energiageeliä (joka ei kisan tuoksinnassa enää maistunutkaa pahalle) ja eikun menoks! Bensaa ei ollut mennyt tunnin aikana edes puolta tankkia, joten olisin varmasti pärjännyt ilman tankkausta koko kisan. Sen verran pintakaasulla Kawaani sen kaksituntisen valitettavasti ulkoilutin. Pieni tauko kuitenkin teki hyvää ja oisihan se harmittanut, jos olisi menovesi loppunut jonnekin sinne suolle. Apuva!

Ajoin tosiaan 8 kierrosta, kuudella kierroksella kaaduin tai sammutin pyörän niissä suonreunan spooreissa. Kisan edetessä ne luonnollisesti syvenivät ja suoalueen lopussa ollut tukkien ylitys tai oikeammin sen kiertoreitin spoori oli niin syvä, että jouduin nostamaan jalat suoraksi eteenpäin, jotta pääsin siitä ajamaan. Kerran yritin tukinkin ylittää, mutta ei mennyt kuin etupyörä yli ja mopo heitti kuskin selästään. Eli kaatoja tuli päivän aikana sellaiset 7-8. Aivan liikaa siis. Niissä menetti paljon voimia ja aikaa.

Kun olin selvinny viimesen kerran sen suoalueen läpi, vieläpä kaatumatta, mutta sydän kurkussa ja kieli keskellä suuta, katoin kelloa ja oli noin 6 minuuttia aikaa kahden tunnin täyttymiseen. Silloin kyllä jotenkin aloin toivoa, että en ehtisi enää lähteä uudelle kiekolle. En kyllä alkanu löysäilee, mut jotenki hiljaa vain toivoin sitä :D sit tulinkin maaliin 02:01:50, eli melkei ehdin yhdeksännelle kiekolle.

Palkinnoksi sainkin sit öljyjä, ketjurasvaa ja puhdistusainetta. Kaikkea tarpeellista siis! :) ja pokaalin tietty! nauroinki Akulle, että nyt kuule vasara viuhuu ja vitriiniä rakentaa, ku kerran tää palkintoputki aukes ;) vitsivitsi.

Vaikka oon toki tyytyväinen siitä, että jaksoin ajaa sen kisan ja pääsin ehjänä maaliin, niin tällaisella perfektionistilla toki se itse-kritiikkipeikko huutelee jotai aina. Lähinnä ehkä se tuotti pettymyksen, että oma vauhdin taso oli jotain todella hiljaista. Kuitenkin crossiradoilla vauhti on kesän aikana tekniikan ohella kasvanut mukavasti ja on päässyt jopa joidenkin miesten vauhtiin kiinni, niin nyt eilen kuitenkin vauhti oli se ongelma. Kun ei ollut vauhtia, tuli niitä kaatumisiakin, ku meni ajo niin varovaiseksi. Vauhti olisi monesti se ratkaisu, jos sitä vaan osaisi oikein oikeassa tilanteessa käyttää. Nyt on kuitenkin osa kisajännityksestä turhaa, kun on oppinut nuo ennaltahoidettavat kisarutiinit, ilmoittautumiset, katsastukset jne. hoitamaan. Ensi kesänä on ne jo hallussa ja voi keskittyä itse kisaan :) odotankin innolla, jos saataisii vielä niitä mxd-kisoja, niin pääsisi sitten crossin parissa testaamaan tasoaan.

Kisa oli kokemuksena mahtava, vaikka nyt onkin joka paikka aivan kamalan kipeä, etenkin kädet ja alaselkä. Selkälihaksia täytyykin talven aikana treenata kovasti, sellaisia merkkejä itsestään antoivat. Positiivinen yllätys oli myös se, että vaikka meitä oli radalla kisaamassa samaan aikaan noin 130 kuskia, ei lähtökurvia lukuunottamatta ahtaita paikkoja eteen tullut, vaan hienosti miehet osasivat ohitelle pienessäkin tilassa.

Kisajärjestelyt olivat huippuluokkaa! Kisat olivat näyttävät ja hienosti järjestetyt, vaikka jotain nurinaa jo teknisistä vioista ehti jo joiden keskuudessa syntyä.